eSosiaalityön maisterikoulutus



Tietoa eSosiaalityön maisterikoulutus -hankkeesta

 

eSosiaalityön maisterikoulutus on ESR-rahoitteinen hanke, joka toteutetaan ajanjaksolla 1.1.2015–30.6.2018. Lapin yliopiston toteuttamassa koulutuksessa yhteistyökumppaneina ja osarahoittajina ovat Kainuun sote ky, Oulu ja Oulunkaaren ky. Oulussa toteutettavan lähiopetuksen lisäksi koulutuksessa hyödynnetään etä- ja verkko-opetusmahdollisuuksia.

eSosiaalityön maisterikoulutuksen aloitti 26 opiskelijaa maaliskuun 2015 alussa. Valmistuvilla opiskelijoilla on yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto, johon sisältyy sosiaalityöntekijän pätevyys sekä osaamista liittyen teknologian käyttöön, kehittämiseen ja tutkimukseen sosiaalityön tavoitteiden, tehtävien ja etiikan näkökulmasta. Sosiaalityöntekijät sijoittuvat julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin sosiaalityön asiakastyöhön, hallinnollisiin johtotehtäviin sekä suunnittelu-, kehittämis- ja tutkimustehtäviin. Lisäksi valmistuneilla sosiaalityöntekijöillä on mahdollisuus sijoittua teknologiayrityksiin sosiaalitieteiden asiantuntijana.

Hankkeen tavoitteena on koulutuksen toteuttamisen lisäksi tehdä näkyväksi, mitä on sosiaalityössä tarvittava teknologiaosaaminen ja teknologiaan liittyvä sosiaalinen ulottuvuus. Työelämäsuhteissa toteutuvaan graduprosessiin sisältyvällä käytännön jaksolla opiskelijat sijoittuvat sosiaalityön yksiköihin tai hankkeisiin, joissa tavoitteena on kehittää teknologiaa yhteistoiminnassa työelämän toimijoiden kanssa. Opinnäytteiden tuottamaa tietoa sekä hyviä käytäntöjä hyödynnetään kehittämisessä hankkeen seutukunnissa ja niitä levitetään kansallisesti ja kansainvälisesti. Opiskelijoiden ja eri toimijoiden tuottamat työvälineet ja teknologiaa soveltavat palveluratkaisut ja -mallit hyödyttävät sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämistä ja lisäävät sosiaali- ja terveyspalveluissa toteutettavaa integraatiota.

Hankkeessa pyritään myös monialaiseen ja - tieteiseen verkostoitumiseen. Sosiaalitieteellinen tutkimus vahvistaa alueen monitieteistä tietoperustaa ja kestävän teknologian kehittämistä sekä lisää alueella sosiaalitieteelliseen osaamiseen ja tutkimukseen perustuvaa innovointia.

Koulutuksen/hankkeen verkkosivut:  www.ulapland.fi/esosiaalityo

Yhteistyöterveisin  Maarit Kairala












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kirjoitusta omalla nimelläsi, käyttäjätunnuksellasi tai anonyymisti.

Kiitos osallistumisesta keskusteluun!