Ketterästi SIMOsta scrumiin, käytännön kokemuksia
kehittämistyössä
Lapin yliopiston eSosiaalityön
maisterikoulutus -hanke
alkaa olla loppusuoralla, hanke päättyy 30.6.2018. eSosiaalityön koulutusta on Lapin
yliopistossa toteutettu neljässä hankkeessa. Ensimmäinen, silloin nimeltään
sosiaalityön it-maisteriohjelma eli SIMO, alkoi syksyllä 2015. Kuluneiden
vuosien aikana koulutusta on kehitetty vastaamaan yhä paremmin muuttuneen
toimintaympäristön, teknologian kehityksen sekä tutkimuksen vaatimuksiin. SIMO-ohjelmissa
korostettiin tietojärjestelmiin ja tiedonhallintaan sekä opetusteknologiaan
liittyvää osaamista. Meneillään olevan eSosiaalityön maisterikoulutuksen
opintosuunnitelmassa luovuttiin kaksoispätevyyden tuottamisen ajatuksesta, ja
tavoitteena on ollut vahvistaa sosiaalityön omiin tavoitteisiin, käytäntöihin
ja etiikkaan liittyvää teknologiaosaamista. Substanssiosaamiseen liittyvän
teknologiaosaamisen vahvistamisella siis mahdollistetaan teknologian
valjastaminen sosiaalityön käyttöön.
Olen valmistunut
SIMO 1:stä ja päässyt työssäni kokeilemaan siipien kantavuutta sekä ict-työssä
että isossa asiakastietojärjestelmähankkeessa. Olen todennut, että siivet kyllä
kantoivat, mutta paljon piti opiskella lisää, mutta näinhän se työelämässä aina
on. Pohdin tässä kirjoituksessa käytännön kokemusteni perusteella, mitä
osaamista substanssiasiantuntijalla tulisi olla työskennellessään
digitalisaatioon kuuluvassa kehittämistyössä. Kyseessä on rikosseuraamusalan
asiakastyö, koska olen tehnyt varsinaisen työurani sillä alalla.
SIMO-koulutus antoi
melko hyvät eväät vuoden pestiini valtakunnallisena ict-vastuuhenkilönä, koska
siinä tarvittiin informaatioteknologian ymmärtämistä. Ensimmäinen tehtäväni työn
aloittaessani oli laitoksen lausunnon laatiminen johonkin oikeusministeriön ict-suunnitelmaan.
Tuli tunne, että lomalle jäänyt uusi pomoni heitti minut veteen ja katsoi,
osaanko uida. Mikäpä siinä auttoi, kaivoin esiin opiskelumateriaaliani ja aloin
miettiä, mitä minulle oli yliopistossa opetettu – ja kyllähän siitä vaadittu
lausunto muotoutui. Totesin vuoden aikana, että siihen työhön ict-opinnot
antoivat kyllä perustaa, mutta onneksi omasin pitkän työkokemuksen ja
sosiaalityön koulutuksen tuomaan asiakastyön ymmärrystä teknologian
suunnitteluun ja käyttämiseen. Yksi keskeinen asia, mitä opinnoissani ei ollut,
mutta nykyään onneksi on, oli arkkitehtuurin opettaminen. Kun istuin
ministeriön kokonaisarkkitehtuurityöryhmässä ymmärtämättä muutamaan viikkoon
oikein mitään, ei tuntunut hyvältä. Onneksi oli auttavia ihmisiä ja google.
Tietojärjestelmähankkeessa arkkitehtuurin merkitys sitten lopullisesti aukesi.
Asiakastietojärjestelmähankkeessa,
jossa työskentelin kaksi vuotta, on kyse
ennen kaikkea toiminnan kehittämisestä, jota uusi asiakastietojärjestelmä
tukee. Tavoitteena on, että työntekijän järjestelmän
käyttämiseen kuluva aika vähenee ja aikaa vapautuu asiakkaan kanssa tehtävään
työhön. Tällöin siis asiakkaiden tarpeisiin voidaan vastata entistä paremmin. Järjestelmän
pääperiaatteiksi määriteltiin helppokäyttöisyys, käyttäjäystävällisyys,
ohjaavuus ja asiakaslähtöisyys. Pääsin mukaan jo järjestelmän alkuvaiheisiin
eli työhön, jota tehtiin ennen kilpailutusta. Jälkeen päin ajatellen työ oli
aluksi vähän kuin pimeässä hapuilua, kun ei kenelläkään meistä ollut aikaisempaa
kokemusta tällaisesta työstä. Vaarana onkin, että tehdään liikaa ja/tai
tarpeetonta tai ei tehdä riittävästi tarpeellista, mikä esimerkiksi maksaa
sitten lisää, kun toimittaja on mukana. Suunnitteluvaiheessa ennen toimittajan
mukaantuloa on siis erittäin tarpeellista tietää, mitä siinä vaiheessa tulee
tehdä.
Kun mukaan tuli
digitaalisten palveluiden suunnittelun osaava yritys, alettiin löytää punainen
lanka. Valmisteluvaiheessa tehtiin toiminnallisia vaatimusmäärittelyjä,
käyttötapauksia, prosessikuvauksia sekä aloitettiin erittäin tärkeän mutta myös
vaikean datamigraation sekä tiedonohjaussuunnitelman ja sähköisen arkistoinnin
suunnittelut (TOS ja eAMS). Samaan aikaan alkoi myös useissa työryhmissä toiminnan
kehittämisen suunnittelu. Kohdearkkitehtuurin, kustannus-hyötyanalyysin ja
tietosuoja/tietoturva-asiat suunnittelivat niiden alojen ammattilaiset. Jo
tässä vaiheessa ymmärsin, miten tärkeää on moniammatillisuus kehittämistyössä. Vain
substanssiasiantuntija osaa sen työn, jota kehitetään, mutta ict-ammattilaiset
ymmärtävät melko nopeasti tarpeellisen organisaation työn ytimestä. Tiedon tuottamiseen
voidaan tarvita myös koko organisaation asiantuntijuutta. On tärkeää nähdä
uuden kehittäminen organisaation yhteisen toiminnan kehittämisenä.
Kilpailutuksen jälkeen alkoi sitten
varsinainen asiakastietojärjestelmän tekeminen, jossa toimintamallina oli
ketterä kehitys. Toimintatapaa kuvaavat tiivis yhteistyö toimittajan kanssa
sekä läpinäkyvyys: samat työtilat, päivittäiset tapaamiset ja kokoukset eri
kokoonpanoilla, tieto koko ajan, mitä toimittaja tekee ja työviikon lopuksi
käydään läpi viikon tekemiset. Substanssiasiantuntijoiden tehtävä on kuvata
kaikki se työ, mitä joka päivä arjessa tehdään ja tuottaa se materiaaliksi
toimittajalle. Toimittajan tehtävä on sitten rakentaa järjestelmä, jonka
toiminnallisuuksilla tämä työ on mahdollista. Mutta ei riitä, että
digitalisoidaan vain toimintaa, vaan toimintaa tulee samalla kehittää
vastaamaan paremmin tarpeisiin ja hyödyttämään asiakasta ja asiakkaan kanssa
tehtävää työtä. Työssä käytettiin scrum-menetelmää, jossa testaajat, tulevat
käyttäjät, tulevat mukaan jo alkuvaiheessa eli testaajat testaavat aina
muutaman viikon (sprintin) aikana tehdyn kokonaisuuden.
On iso vahvuus, jos työntekijällä on
sosiaalityön osaamiseen sisältyvää teknologiaosaamista jo kehittämistyöhön
mukaan lähtiessä. Myös projektityön tuntemus on iso plussa, koska työtä tehdään
usein projekteissa, pienissä ja isoissa. Työskentelin isohkossa projektissa hankekoordinaattorina,
missä tarvittiin myös tietoteknisiä taitoja käyttäessäni erilaisia hankehallinnan
ohjelmia, mutta ne oppii opettelemalla. Teknologiaosaamiseen on tarpeellista
kouluttaa - ja osaamista on tarpeellista opiskella. Koska teknologiaosaamista
sosiaalialalla tarvitaan nimenomaan sosiaalityön näkökulmasta, sen opetuksen
tulisikin vakiintua osaksi sosiaalityön perusopintoja. Näin tuleville alan työntekijöille
rakentuu jo opiskeluaikana perusta, joka mahdollistaa näiden asioiden
ymmärtämisen sekä sosiaalialan työn ja sen välineiden monipuolisen
kehittämisen. Kukaan ei voi sulkea silmiään digitalisaatiolta ja ajatella, että
tämä ei koske minua tai että minä en osaa. On hyvä muistaa, että substanssiasiantuntijat
eivät koodaa eivätkä ict-ihmiset tunne substanssia, molempia tarvitaan. Kummankin
tulee ymmärtää, mistä kehittämistyössä on kysymys ja mikä kummankin rooli
yhteisessä työssä on. Sananlaskun sanoin: Työ tekijäänsä opettaa – mutta ei
oppikaan ojaan kaada.
Merja Ansamaa
eSosiaalityön maisterikoulutus, yliopisto-opettaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kirjoitusta omalla nimelläsi, käyttäjätunnuksellasi tai anonyymisti.
Kiitos osallistumisesta keskusteluun!