28.11.2017


Sosiaalityökin tarvitsee tekoälyä

 
 

Digitalisaatiolta ei voi enää välttyä. Asioiden hoitaminen ja yhteyksien pitäminen tapahtuu yhä enemmän verkon kautta aina laskujen maksusta sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tekniikka kehittyy niin huimaa vauhtia, ettei monikaan pysy perässä. Toisaalta meidät imaistaan teknologiseen ulottuvuuteen huomaamattakin. Tekoäly seuraa toimintojamme ja ehdottaa toimenpiteitä vaikkapa liikkumisen, unen saannin tai ruokailutottumusten suhteen. Tähän riittävät älypuhelin ja vaikka googlen seurantatoiminnot.

 
Tekoäly on valtaamassa myös sosiaali- ja terveysalaa, terveydenhuolto etunenässä. Viime aikoina esiin onkin noussut mediassa pelkoja ihmisten korvautumisella roboteilla ja huolta jopa työpaikkojen menettämisestä. Kehittäjäylilääkäri Pirjo Mustonen [1] Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä toteaa blogikirjoituksessaan, ettei algoritmeja tulisi nähdä lääkäreiden korvaajina vaan lääkäreiden ajattelukumppaneina. Hänen mukaan on vaarallista ajatella, että kliinistä ajattelua ei tarvittaisi. Tekoäly tulisi nähdä paremminkin kliinikon kumppanina. Esimerkiksi tulevaisuudessa voidaan arvioida aiempaa paremmin, onko päivystykseen tullut potilas kotiutettavissa, ja tunnistaa elämän loppuvaihe, jolloin voidaan välttyä tarpeettomilta hoitotoimilta, Mustonen täsmentää.
 

Vähitellen tekoälyä on alettu hyödyntää myös sosiaalialalla. Tekoälyn avulla voidaan tunnistaa asiakkaissa esimerkiksi erilaisia riskitekijöitä, jotka saattavat johtaa ongelmien kasautumiseen tai kriisiytymiseen. Tekoälyn avulla voidaan louhia varsin suurtakin tietomassaa, jonka kahlaamisessa ihminen ei enää pärjää. Tekoälystä voimme saada merkittävää apua esimerkiksi päätöksenteon tukemiseen, tiedon koostamiseen ja asioiden selvittämiseen, joihin perustyössä ei ole aikaa. Tekoäly pystyy yhdistämään eri asioita kokonaisuudeksi ja ehdottamaan tutkittuun tietoon perustuvia menetelmiä. Toisin sanoen, voimme löytää asiakkaan kannalta nopeammin parhaimman auttamiskeinon tekoälyn tuella.
 

Tutkitusti, esimerkiksi nuoren jäädessä vaille aikuisen tukea, riski syrjäytymiseen kasvaa [2]. Mutta miten tunnistamme sen, että nuori on vailla aikuisen tukea siten, että se voi johtaa suurempiin ongelmiin? On nuoria, joiden elämä päällisin puolin näyttää varsin hyvältä. Kotona on ruokaa, vanhemmat ovat hyvätuloisia ja koulumenestys on kiitettävää ja kavereitakin löytyy. Silti nuori voi kokea ulkopuolisuuden tunnetta ja jopa syrjäytyä. Kaikki riskitekijät eivät ole näkyvissä eivätkä tunnistettavissa helposti ja tässä tekoäly voi olla merkittävässä roolissa. Voimme ehkä löytää täysin uusia heikkoja signaaleja vaikka syrjäytymisriskiin liittyvien tekijöiden tunnistamisessa tekoälyn avulla ja miettiä interventioita ennaltaehkäisyyn oikea-aikaisesti.  Näenkin, ettei tekoäly automaattisesti syrjäytä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten asiantuntijuutta vaan syventää sitä ja toimii apurina.
 

Katri Ylönen

Kehittäjä/sosiaalityöntekijä

Uusi sairaala –projekti,Keski-Suomen sairaanhoitopiiri
 


1.      Mustonen, Pirjo (2017)  Tä(h) – tarvitaanko lääkäreitä enää? KSSHP, talon blogi. 15.11.2017. http://www.ksshp.fi/fi-FI/Sairaanhoitopiiri/Talon_blogi/Tah__tarvitaanko_laakareita_enaa(54557)

2.      Aaltonen, Sanna & Berg, Päivi (2015) Nuorten ja palveluntarjoajien kohtaamiset. Teoksessa Aaltonen, Sanna & Berg, Päivi & Ikäheimo, Salla (toim.) Nuoret luukulla. Kolme näkökulmaa syrjäytymiseen ja nuorten asemaan palvelujärjestelmässä. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 160, 41–125.

9.10.2017


Digitalisoituva sosiaalityö – näkökulmia työhyvinvointiin

 

Teknologisen kehityksen muutos Suomessa on tapahtunut muutamassa vuosikymmenessä. Tieto- ja viestintätekniset välineet olivat 1990-luvun puolivälissä vasta uutuuksia. Ne eivät olleet itsestäänselvyyksiä, vaan niiden käyttöön ottaminen vaati monenlaista osaamista ja aloitteellisuutta. Tietoverkkoja käytti tuolloin laskutavasta riippuen arviolta viidestä kymmeneen prosenttia suomalaisista [1]. Muutos määrissä ja tavoissa käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa on huima. Vuonna 2016 suomalaisista 88 prosenttia käytti internetiä. Internetin kautta hoidettiin asioita, viestittiin, haettiin tietoa ja seurattiin eri medioita. Viranomaisten ja julkisten palvelujen sivuilta etsi tietoa 72 prosenttia suomalaisista [2].

 

Manuel Castellsin [3] mukaan informaatioteknologista mullistusta voi verrata historialliselta merkitykseltään 1700-luvun teolliseen vallankumoukseen. Tuolloin muutos oli hidasta, kun taas informaatioteknologian leviäminen on tapahtunut huomattavasti nopeammin ja maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Sue Watlingin [4] mukaan muutokselle on tunnusomaista, että teknologiset keksinnöt vanhenevat melkeinpä sitä mukaa kuin niistä tulee jokapäiväistä todellisuutta. Muutokset koskevat myös sosiaalityötä. Monen sosiaalityöntekijän työura on alkanut silloin, kun puheluja soiteltiin lankapuhelimella, ja asiakkaita palveltiin joko toimistolla tai kotikäynnillä. Nykyisin on mahdollista olla yhteydessä asiakkaiden kanssa verkossa ja vaihtaa viestejä sähköpostitse tai älypuhelimen kautta [5].

 

Millaisia sosiaalialan työntekijöiden kokemukset ovat osallisuudesta sähköisten työvälineiden kehittämiseen ja kuinka heidän osallisuuttaan siinä voitaisiin tukea? Tällainen pohdinta mielessäni haastattelin pro gradu -tutkielmaani kunnallisessa sosiaalityössä työskenteleviä sosiaalityöntekijöitä ja ohjaajia, joilla oli kokemusta sähköisten työvälineiden käytöstä ja osalla myös niiden kehittämisestä. Tutkimuksen tavoitteena oli tuoda esiin työntekijöiden kokemuksia osallisuudesta sekä löytää uusia näkökulmia sähköisten työvälineiden kehittämisen ja työhyvinvoinnin vahvistamiseen.

 

Työntekijöiden osallisuus sähköisten välineiden kehittämisessä on myös työhyvinvointiin liittyvä kysymys

 

Perustyötä tehdessään haastateltavat kertoivat kokeneensa muutosten tulevan työntekijöille ylhäältäpäin. Tällöin osallisuuden kokemus jäi vähäiseksi. Osallisuus-syrjäytyminen ulottuvuudella sen voi nähdä tarkoittavan sitä, ettei osallisuus toteudu [6]. Kehittämisessä mukana olevat työntekijät kokivat osallisuuden mahdollisuudeksi vaikuttaa ja myös kehittää yhdessä. Osallisuuden voi tällöin nähdä valtaisuutena ja toimijuutena ilmenevänä toiminnallisena osallisuutena sekä yhteisöllisenä osallisuutena, joka liittyy yhteisöihin kuulumiseen ja jäsenyyteen. Työhyvinvointia ajatellen voi olettaa, että osallisuuden lisääntyessä ihmisen hyvinvointi lisääntyy [6]. Työyhteisöllisillä voimavaroilla on myös tärkeä rooli subjektiivisessa työhyvinvoinnissa sosiaalityössä, koska ne vaikuttavat työhyvinvoinnin kokemuksiin myönteisesti [7].

 

Sähköisten työvälineiden kehittämisessä sosiaalityön tuntemus koettiin tärkeäksi lähtökohdaksi. Kehittämisessä mukana olevat kertoivat, että on oleellista löytää toimintatapoja, jotka sopivat sosiaalityön käytänteisiin ja sisältöihin. Kun kehittämisen koetaan nivoutuvan työn arkeen, mahdollisuus kehittämisen onnistumiseen lisääntyy [8]. Haastateltavat kokivat, että niin perustyössä kuin kehittämisessä täytyisi löytyä aikaa tehdä työtä sosiaalityön tavoitteiden mukaisesti. Sosiaalialan ammattilaisten hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että työtä on mahdollista tehdä ammattieettisesti. Kuten perinteinen kasvokkain tehtävä työ, myös erilaisissa verkkoympäristöissä työskentely vaatii eettistä pohdintaa. Siinä työyhteisölliset voimavarat voisivat tukea työntekijöiden mahdollisuuksia toimia arjessa työn ammattieettisten ohjeiden mukaisesti [7].

 

Kaikkien haastateltavien kokemuksissa tuli esiin asiakkaiden osallisuus. Haastateltavien mukaan asiakkaan etu ja tarpeet ovat kehittämisen lähtökohtana, ja oman työn kehittäminen liittyi asiakastyön sujuvoittamiseen. Asiakkaan osallisuus näkyy vahvana nykyisessä sosiaalihuoltolaissa [9]. Asiakkaille sähköinen asiointi voi olla väylä, jonka avulla hän vaikkapa tavoittaa työntekijän helpommin. Rakenteellisen sosiaalityön näkökulmasta verkon kautta voi tuoda esiin tietoa erilaisista sosiaalisista kysymyksistä. Internet voi näin tukea vaikuttamistyötä. Kasvokkaista työtä tai puhelinpalvelua tulisi kuitenkin olla tarjolla verkossa tapahtuvan työn rinnalla asiakkaiden tarpeiden mukaisesti [10].

 

Osallisuuden tukemisessa olisi hyödyllistä olla tietoinen työntekijöiden positiivisista voimavaroista, joiksi haastateltavien kertomat kokemukset sosiaalityön tuntemuksesta, halusta tehdä parhaansa työssä ja kehittämisessä, kiinnostuksesta kehittämiseen, kokemuksesta kehittämisestä ja sosiaalityön kokemisesta kehittämismyönteiseksi alustaksi tulkitsen.

 

Sosiaalityön sähköisten palveluiden kehittäminen ei vaadi sosiaalityön ammattihenkilöiltä erityisen syvää informaatioteknologista osaamista, tärkeämpää on tuntea sosiaalityötä ja asiakkuuksia

 

Sähköisten työvälineiden kehittämisessä mukana olevat haastateltavat kertoivat kokemuksenaan, ettei kehittäminen vaadi erityisen syvää informaatioteknologista osaamista, vaan tärkeämpää on tuntea sosiaalityötä ja asiakkuuksia. Sosiaalialan työolojen kehittämistä voisi tarkastella myös tiedontuotannossa ja ohjauksessa toimivien rakenteiden näkökulmasta, jolloin olisi mahdollista arvioida työmenetelmien toimivuutta, omaa työtä ja toiminnan edellytyksiä ja edistää työn mielekkyyden ja hallittavuuden kokemusta. Työn kehittämisen tulisikin määrittyä yhteiseksi vastuuksi, jossa lähtökohtana olisi dialogi asiakkaiden, työntekijöiden, esimiesten sekä poliittisten päättäjien kesken [11].

 

Osa haastateltavista koki sähköisten työvälineiden kehittämisessä olevan myös uhkia. Useilla asiakaskanavilla työskentelyn ajateltiin voivan lisätä painetta työssä.  Uusien sähköisten palvelujen käyttöönotossa tarvitaankin pitkäjännitteisyyttä ja myös riittävää opastusta [12]. Sosiaalityössä sähköisten työvälineiden lisääntyminen tuonee mukanaan tarpeen selvittää työhyvinvointia informaatioergonomian avulla. Informaatioylikuorma voi lisätä kokemusta stressistä ja heikentää työhyvinvointia. Työntekijälle voi tulla niin sanotun teknostressin oireita. Informaatioergonomialla pyritään saamaan informaatiokuorma säilymään hallittavana. Tarkoituksena on edistää työhyvinvointia ja työn tuloksellisuutta kehittämällä työpaikalle informaatioteknologiaan liittyen yhteisiä pelisääntöjä [13].

 

Koulutuksen tarvetta voisi pohtia perinteiseen sosiaalityön asiantuntijuuteen liittyvien niin sanottujen e-osaamisalueiden mukaan. Verkossa työskennellessään tarvitaan osaamista verkkovuorovaikutuksesta. On hyödyllistä tietää etiikasta internetissä ja teknologiasta menetelmänä ja välineenä. Myös valmiuksia verkkotyöskentelyyn ja teknologiaperusteisten muutosten huomiointiin sosiaalisissa suhteissa tarvitaan. Työntekijän motivaatio, varautuminen teknologian avulla työskentelyyn sekä valmius käyttää järjestelmiä ovat tärkeitä. Tutkimuksellinen e-osaaminen tarkoittaa valmiuksia tarkastella teknologiaa hyödyntäviä toimintoja monitieteellisesti ja hyödyntää teknologian tuomia mahdollisuuksia tutkivan ammattikäytännön osana. Innovatiivinen e-osaaminen auttaisi muun muassa hyödyntämään teknologiaa uusien käytänteiden luomisessa, teknologian käyttämisessä työkaluna ja verkkoympäristössä asiakkaan kohtaamisessa [14].

 

Digitalisaatio tarkoittaa sosiaalityön näkökulmasta laajempaa muutosta kuin vain palveluiden sähköistämistä

 

Tulevaisuuden haasteena on kartoittaa, millaista e-osaamista työntekijät kokevat tarvitsevansa työtehtävien hoitoon digitalisoituvassa työympäristössä. Digitalisaatio tarkoittaa laajempaa muutosta kuin vain palveluiden sähköistämistä. Yhden kohdan digitalisoituminen tarkoittaa koko laajan verkoston muuttumista ympärillä. Digitaalisia palveluja kehitettäessä tärkeää olisi pyrkiä ymmärtämään syvällisesti asiakkaita ja uusia tietotekniikan mahdollisuuksia. Tällainen työ edellyttää yhteistyötä yli perinteisten rajojen [15]. Sosiaalityötä ajatellen vuoropuhelun areenoita eri ammattialojen, kuten sosiaalityön ja tietotekniikan ammattilaisten, kesken tarvitaan sähköisten työvälineiden kehittämisessä, mitä eräs haastateltava ehdottikin. Samalla työntekijän osallisuuden kokemus kehittämiseen liittyen voisi lisääntyä.


Vaikka teknologian muutos on ollut huimaa, ihmisillä on suhteellisen pysyvä tapa rakentaa käsityksiään teknologioista ja arvottaa teknologiaa. Noora Talsin [16] mukaan ihmisen teknologiasuhde, häntä ohjaava tapa orientoitua teknologiaan, sen käyttämiseen ja muutoksiin, vaikuttaa suhteellisen pysyvältä ja vakiintuneelta. Vaikuttaa siltä, ettei teknologiasuhde muutu, vaikka uudet teknologiat toisivat runsaasti uusia mahdollisuuksia. Ne voivat jäädä käyttämättä, jos ne eivät palvele perimmäistä suhtautumista teknologiaan, esimerkiksi ajatusta hyötykäytöstä. Toisaalta teknologinen imperatiivi paineena käyttää teknologiaa voi ohjailla ihmistä normatiiviseen tapaan elää, kuluttaa ja toimia teknologisoituvassa maailmassa. Tämä ohjaavuus paljastuu, kun ihminen ei jostain syystä voi tai ei halua käyttää teknologioita, jotka on määritelty keskeiseksi. Tässä on toisaalta ihmisen toivo: on mahdollisuus määrittää suhtautumista teknologiaan omien arvojen mukaisesti. Sosiaalityössä sähköisten työvälineiden kehittämisessä se voisi näkyä vahvana sosiaalisen puolesta puhumisena, asiakkaan osallisuuden tukemisena ja mahdollisuutena tehdä työtä ammattieettisesti.

 

Anne Kellokumpu

Lapin yliopisto, eSosiaalityön maisterikoulutus

 

 

Lähteet:

 

[1] Nurmela, Juha & Kohvakka, Rauli 2017: Kotitaloudet digitalouksiksi. Teoksessa Lehti, Matti & Rossi, Matti 2017: Digitaalinen Suomi. docplayer.fi/16154633-Kotitaloudet-digikotitalouksiksi html. Viitattu 22.9.2017.

 

[2] Tilastokeskus 2016:Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2016.

https://www.stat.fi/til/sutivi/2016/sutivi_2016_2016-12-09_fi.pdf. Viitattu 22.9.2017.

 

[3] Castells, Manuel 2000: The Rise of Network Society. Second Edition. Blackwell

Publishing.

 

[4] Watling, Sue & Rogers, Jim 2012: Social Work in a Digital Society. Sage Publication.

 

[5] Reamer Frederic G. 2013: Social Work in a Digital Age: Ethical and Risk Management Challenges. Social Work VOLUME 58/ https://pdfs.semanticscholar.org/f192/380e99c91d72ac52fd76670d4ceefc0853a7. pdf. Viitattu 22.9.2017.

 

[6] Raivio, Helka & Karjalainen, Jarno 2013: Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut

ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Taina Era (toim.) Osallisuus – oikeutta vai pakkoa, 12–17. Era T. (Ed)., (2013). Osallisuus - oikeutta vai pakkoa?. , In: Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156/2013, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. URN:ISBN:978-951-830-280-6. Viitattu 22.9.2017.

 

[7] Mänttäri-van der Kuip, Maija 2015b: Sosiaalityöntekijöiden työyhteisölliset voimavarat subjektiivisen työhyvinvoinnin selittäjinä kunnallisessa sosiaalihuollossa. Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 13 (1) – 2015.

 

[8] Heinonen, Hanna 2007: Kohti syvempää ymmärrystä sosiaalityössä. Tutkiva ja arvioiva työote sosiaalityöntekijöiden jäsentämänä. SOCCAn ja Heikki Waris -instituutin julkaisusarja nro 16.  www.sosnet.fi/loader.aspx?id=ca0840f2-fdf4-4bd2-910e-2298a3af21c4. Viitattu 22.9.2017.

[9] Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301.

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141301

 

[10] Talentia 2017b: Arki, arvot ja etiikka. Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. Punamusta Oy.

 

[11] Yliruka, Laura & Koivisto, Juha & Karvinen-Niinikoski, Synnöve (toim.) 2009:

Sosiaalialan työolojen hyvä kehittäminen. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2009:6. Verkkojulkaisu. https://www.julkari.fi/handle/10024/112301.

 

[12] Heikkonen, Hanna & Ylönen, Katri 2010: Verkkopalveluiden hyödyntäminen

sosiaalialan työssä. Teoksessa Anneli Pohjola & Aino Kääriäinen & Sirpa Kuusisto-Niemi (toim.) 2010: Sosiaalityö, tieto ja teknologia. WS Bookwell Oy. Juva, 128.

 

[13]. Manka, Marja-Liisa & Manka, Marjut 2016:Työhyvinvointi. Balto print. Liettua.

 

[14] Kilpeläinen, Arja & Sankala, Jukka 2010: e-Osaaminen sosiaalityön asiantuntijuutta rakentamassa. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kemppainen, Tarja & Väyrynen, Sanna 2012: Sosiaalityön vaikuttavuus. Tampere: Juvenes Print, 285.

 

[15] Liikenne- ja viestintäministeriö 2017: Liikenteen ja viestinnän digitaaliset palvelut

esteettömiksi.Toimenpideohjelma 2017–2021. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79917/LVM_08_17_Liikenteen_ja_viestinnan_digitaaliset.pdf?sequence=1.

 

[16] Talsi, Noora 2014: Kodin koneet. Teknologioiden kotouttaminen, käyttö ja vastustus. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-1376-0/urn_isbn_978-952-61-1376-0.pdf.

27.9.2017

Asiakaspalaute ja asiakaskokemukset sosiaalityön arjessa – Teknologian mahdollisuudet?

Tyytyväinen ja hyvin palveltu asiakas on organisaatiolle helppo ja palkitseva. Sen sijaan tyytymätön asiakas tuottaa kaksinkertaisen työn. Tätä väitettä on tukenut Minna Doganin tutkimus, jonka mukaan sosiaalihuollon työmenetelmissä ja asenteissa palvelu ei ole noussut keskiöön. Hallintokulttuuria on ohjannut näkemys, että ensin tulee palvelujärjestelmä ja vasta sitten asiakas. [1] Nykyisessä teknologisessa yhteiskunnassa jokaisen asiakkaan huomioiminen ja kuuleminen erilaisissa tilanteissa yksilöllisesti olisi järjestettävissä, kun erilaisille innovaatioille annettaisiin mahdollisuus. Sosiaalityön arjessa sähköisillä palveluilla ja teknologialla pyritään tukemaan työntekijöiden toimimista, mutta miksi niitä ei hyödynnettäisi myös asiakkaiden kuulemiseen ja heidän palvelemiseensa?

 
Omavalvontaohjeistusten laajennuttua yksityisten palveluntuottajien toiminnasta julkisen sektorin viranhaltijatyötä koskevaksi sosiaalihuoltolaki [2] uudistuksen myötä vuonna 2015, on asiakkaiden kokemusten kuuleminen ja palautteen kerääminen noussut jälleen pinnalle julkisten sosiaalipalvelujen järjestämisessä. Sosiaalialan laatutyön ja ammattieettisten periaatteiden keskiössä on aina ollut asiakaslähtöisyys ja vuoropuhelu viranhaltijoiden ja palvelunkäyttäjien välillä. Sosiaalityön asiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden kokemuksia vuorovaikutustilanteista, palveluiden saamisesta, tyytyväisyydestä ja sosiaalityön laadusta sekä palautteen antamisen ja saamisen mahdollisuuksista on myös tutkittu Suomessa tällä vuosituhannella kiitettävästi. Teknologian hyödyntämisen näkökulmasta tutkimuksia asiakaspalautteen keräämisestä ei kuitenkaan ole vielä tehty.

Sosiaalisen kestävyyden yhdeksi kipukohdaksi köyhyyden ja syrjäytymisen ohella voidaan nostaa osallisuus ja ihmisten heikot mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään ja yhteiskunnalliseen päätöksen tekoon sekä yhteisöllisyyden ja yhteiskuntaan kiinnittymisen muutokset [3]. On siis perusteltua myös kestävän kehityksen näkökulmasta tarkastella entistä säännöllisemmin ja organisoidummin kansalaisten eli tässä tapauksessa sosiaalityön asiakkaiden kokemuksia palvelujen saannista ja tasosta.

Postmodernin sosiaalityön näkemys siitä, että sekä työntekijä että asiakas omalla panoksellaan kehittävät ja tekevät sosiaalityötä yhdessä on tärkeää. Tällaisessa työssä tiedon muodostaminen yhdessä asiakkaan kanssa, jokaisessa yksilöllisessä kohtaamisessa, palvelee kaikkia toimijoita yksilöstä yhteiskuntaan. [4] Asiakaspalautteen kerääminen ja asiakkaiden kokemusten kuuleminen palvelujen järjestämisen suhteen tulisi olla sosiaalityössä yksi keskeisimmistä työskentelytavoista. Jokaisella asiakkaalla on oikeus ilmaista omat toiveensa ja tarpeensa ja jokaisella sosiaalityöntekijällä on velvollisuus kuulla asiakkaita. Sosiaalityön luonteelle ominaista on asiakkaan ohjaaminen ja tukeminen, mutta siihen meneekö asiantuntijavalta toisinaan asiakkaan kuulemisen ja itsemääräämisoikeuden edelle, on hyvä kiinnittää huomiota.

Tutkiessani aiemman tutkimuskirjallisuuden perusteella sosiaalityön asiakkaiden ja työntekijöiden kokemuksia asiakaspalautteesta jäi päällimmäiseksi ajatus, että asiakkaat eivät näytä kokevan erillisen asiakaspalautteen säännönmukaista keräämistä tarpeelliseksi. Kiireetön kohtaaminen ja asiakkaan yksilöllinen huomioiminen vaikuttaa riittävän. Asiakkaat tietävät miten ja minne voivat halutessaan antaa palautetta saamastaan kohtelusta ja saamistaan palveluista tai päätöksistä. Sosiaalityöntekijät puolestaan kaipaavat palautetta ja asiakkaiden kommentteja, mutta kokevat työnsä niin kuormittavaksi, ettei erikseen systemaattisesti pyydettävää asiakaspalautetta nähdä arkeen soveltuvaksi.

Asiakasnäkökulmasta tilannetta tarkemmin katsellessa sosiaalityön asiakkaat arvostavat sosiaalityöntekijän ammattitaitoa, sosiaalityön sisältöä, suhdetta omaan sosiaalityöntekijään ja tasavertaista kohtelua suhteessa muihin asiakkaisiin [5]. Liisa Hokkasen artikkelin valossa on kuitenkin muistettava, että 70 – 80 % sosiaalityön asiakkaista vastaa aina olevansa erittäin tai melko tyytyväisiä sosiaalityönpalveluihin [6]. Voimmeko siis yleistää ajatusta siten, että työskentely asiakkaiden kanssa sosiaalityössä on kaiken kaikkiaan hyvä tasoista, mutta ne asiakkaat, jotka ilmaisevat tyytymättömyyttään, tulisi erityisen huolella huomioida ja panostaa heidän kuulemiseensa.

Sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta suurin onnistumisen ilo asiakastyössä tulee siitä, että sosiaalityössä toteutuu asiakkaan hyvä. Onnistuminen työssä merkitsee ammattitaidolla tehdyn työn päämäärän toteutumista. Ammatissa onnistuminen on asiakastyössä saavutettu työn ilo, joka tulee erilaisten asiakkaiden kohtaamisesta ja näistä kohtaamisista oppimisesta. Sosiaalityöntekijät korostavat auttamista ja positiivisen muutoksen aikaansaamista. Tärkeää on sen näkeminen ja kokeminen, että työssä ja työllään pystyy vaikuttamaan monella tasolla ja on mahdollisuus vaikuttaa. [7] Tähän ajatukseen peilaten uskon asiakkaiden kokemusten kuulemisen olevan sosiaalityöntekijöille tärkeää. Toisaalta ajattelen, että kehittymistä työssä, asiakkaiden kohtaamisessa ja palvelutilanteissa, on mahdollista tapahtua, kun tilanteessa ollut asiakas tai työpari antaa rakentavaa palautetta työskentelystä.

Ajattelen, että sosiaalityön arjessa asiakkaita kohdatessa keskeisintä on kiireetön kohtaaminen ja yksilöllisyys. Kiireettömän kohtaamisen ajattelen tarkoittavan sitä, että työmäärästä ja resurssiongelmista riippumatta, jokaisen asiakkaan kanssa vietetty aika on juuri hänelle varattua aikaa, jolloin muut asiat siirretään sivuun ja työntekijä keskittyy juuri siihen asiakkaaseen jonka kanssa työskentelee. Yksilöllisyys on mielestäni keskeinen seikka monesta näkökulmasta katsottuna. Vaikka kaikkia asiakkaita tulee kohdella yhdenvertaisesti, on jokaisessa tilanteessa asiakkaan yksilöllinen tausta keskeisesti vaikuttamassa tilanteeseen ja palvelujen tarpeeseen. Toisaalta myös työntekijät ovat yksilöitä, joten luontevat työskentelytavat vaihtelevat työntekijöiden välillä.

Tutkimukseni tuloksia voi lähteä tarkastelemaan myös sosiaalityön palvelujen tuottamisen näkökulmasta; yksittäisen sosiaalityöntekijän ja kokonaisen organisaation näkökulmasta. Kohtaamiskykyä ja vuorovaikutustaitoja arvostetaan aivan kuten sosiaalityön ammatillista työotetta asiakkaiden yksilöllisessä huomioimisessa. Ongelmat kohdentuvat enemmän organisaatio tasolta nouseviin kokonaisuuksiin, kuten henkilöstö vajeesta johtuvaan kiireeseen ja työntekijöiden vaikeaan tavoitettavuuteen. Liisa Hokkanen pohtii asiakastyytyväisyystutkimusta kuvaavassa artikkelissaan pienten ja suurten kuntien eroja asiakaslähtöisyyden ja kunta- ja palvelurakennemuutosten näkökulmasta. Hänen ajatuksensa on se, että on mahdollista, että pienissä yksiköissä ja kunnissa päädytään työskentelytapoihin, joissa asiakkaat kokevat saavansa laadukkaampaa palvelua kuin suurissa yksiköissä. Näissä pienissä organisaatioissa työntekijät, johtavat viranhaltijat ja luottamusmiehet sitoutuvat tekemiseen tiiviimmin. Palveluntuotannon ohjaus, hallinnointi ja toteutus ovat luontevammassa vuorovaikutuksessa keskenään. [6]

Teknologian käyttö sosiaalialan viranhaltijatyössä on lisääntynyt ja vakiintunut merkittävästi. Sähköiset asiakastietojärjestelmät ovat syrjäyttäneet käsintehdyt muistiinpanot ja metalliset arkistokaapit eivät enää täyty entiseen tahtiin, kun arkistointi hoidetaan sähköisesti. Myös sosiaalityön tutkimuksen puolella teknologian käyttäminen on keskeisessä osassa. Tästä huolimatta teknologian hyödyntäminen asiakaskokemusten ja asiakaspalautteen keräämisessä ei ole vakiintunut samalla tavoin. Asiakkaiden mielipiteitä ja kokemuksia kerätään epäsäännöllisesti ja teknologian hyödyntäminen palautteen keräämisessä ei ole löytänyt paikkaansa sosiaalialan palveluissa. Ajattelen sähköisten palveluiden olevan nykyaikana keskeinen osa monipuolista asiakkaiden huomioimista ja palveluohjausta. Mielestäni teknologisiin palveluihin panostaminen on asia, johon sosiaalipalveluissa tulisi kiinnittää huomiota jatkossa, myös asiakaskokemusten ja asiakaspalautteen keräämisessä osana sosiaalityön asiakasprosesseja.

Saija Lappalainen

Lapin, yliopisto, eSosiaalityön maisterikoulutuksen opiskelija

[1] Dogan, Minna 2006: Sosiaaliasiamiehet asiakkaan aseman ja oikeuksien puolustajana. Sosiaali-ja terveysturvan keskusliitto ry. Helsinki, 66.

[2                       [2] Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301.

[3] Särkelä, Riitta 2011: Osallisuus, vaikuttamismahdollisuudet ja sosiaalinen kestävyys. Teoksessa Pohjola, Anneli & Särkelä, Riitta (toim.): Sosiaalisesti kestävä kehitys. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry. Helsinki, 146.

[4] Payne, Malcom 2005: Modern social work theory. Third edition. Creative Print & De-sign. Wales, 230.

[5] Niskala, Asta 2008: Salatusta suhteesta kahden kimppaan – Analyysi sosiaalityön prosessin rakentumisesta. Akateeminen väitöskirja. Lapin yliopisto. Rovaniemi.

[6] Hokkanen, Liisa 2012: Sosiaalitoimistojen asiakastyytyväisyyskyselyn tulkinta. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kemppainen, Tarja & Väyrynen, Sanna (toim.): Sosiaalityön vaikuttavuus. Juvenes Print. Tampere.

[7] Sipilä, Anita 2011: Sosiaalityön asiantuntijuuden ulottuvuudet - Tiedot, taidot ja etiikka työntekijöiden näkökulmasta kunnallisessa sosiaalityössä. Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 28. Itä-Suomen yliopisto. Joensuu, 132.

19.9.2017

eSosiaalityön maisterikoulutus -hanke järjestää seminaarin "Sosiaalityö digitalisaatiossa" 23.11.2017 klo 9 - 16. Paikkana on OAMK:n Kontinkankaan kampus Oulussa (Kiviharjuntie 8). Seminaariin voi osallistua myös etäyhteydellä. Seminaari on maksuton. Ohjelma ja ilmoittautumisaika löytyvät oheisesta esitteestä. Ilmoittautuminen tapahtuu Webropol-linkin kautta https://www.webropolsurveys.com/S/386B28CB8FBC99E9.par



30.6.2017

Teknologia kotihoidon apuna Lapissa

Väestön ikääntyminen ja pitkät välimatkat luovat etenkin harvaanasutuille seuduille tarvetta löytää uudenlaisia keinoja auttaa ikääntyneitä selviämään turvallisesti omissa kodeissaan. Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa Toimiva kotihoito Lappiin -hankkeessa (1.10.2016–30.9.2018) pyritään kehittämään kotona asumista tukevia, varhaista tukea ja kuntoutusta tarjoavia, ja teknologiaa hyödyntäviä palveluja.


Tutkimus teknologiasta kotona asumisen tukena


Lapin yliopiston sosiaalityön oppiaine osallistuu tähän monitoimijaiseen hankkeeseen osahankkeella, jossa tutkitaan ikääntyneiden elämää kotona ja teknologian roolia kotona asumisen tukemisessa. Huomion keskipisteessä ovat ikääntyneiden itsensä kokemukset ja ajatukset kotona asumisesta ja teknologiasta sen tukena. Osahankkeen vastuuhenkilönä on professori, YTT Heli Valokivi, ja tutkimusaineistoa hankkeessa keräävät yliopisto-opettaja, YTM Marjo Outila, sosiaalityön opiskelija, YTL Satu Peteri, ja allekirjoittanut.

Hankkeessa toimitaan yhteistyössä Lapin kuntien kotihoidon työntekijöiden, teknologiankäyttöä kunnissa koordinoivien henkilöiden, ja laite- ja palveluntarjoajien kanssa. Tutkimuksessa haastatellaan ikäihmisiä, jotka hankkeen puitteissa saavat koteihinsa asennettuna yhden tai useamman teknologisen välineen käyttöönsä. Kutakin osallistujaa haastatellaan kolmesti: koekäytön alussa, sen jatkuttua muutamia viikkoja, ja käytön loppupuolella. Se, kuinka monta kuukautta teknologia on ikääntyneiden käytössä hankkeen puitteissa, vaihtelee tapauskohtaisesti.

Turvallisuutta, virikkeitä ja sosiaalista kanssakäymistä


Hankkeessa testattavia teknologisia ratkaisuja on kolme:
  • Kukkatolppa on Seniortek Oy:n HoivaTurva-palvelu. Siinä asiakkaan kotiin asennetaan ulkonäöltään kukkatolppaa muistuttava pylväs ja antureita, jotka rekisteröivät asiakkaan liikkumista ja toimintaa kotona. Mikäli asiakkaan tavallisesta vuorokausirytmistä poikkeavia tapahtumia tulee, lähettää laite tekstiviestillä ilmoituksen ennalta määrätyille henkilöille, kuten esimerkiksi ikääntyneen omaisille. Tällainen ns. passiivinen hälytysjärjestelmä ei edellytä asiakkaalta itseltään mitään erityisiä toimenpiteitä tai esimerkiksi rannekkeen pitämistä.
  • Kuvapuhelin on Arctic Connect Oy:n kehittämä tuote, jossa asiakkaan kotiin tuodaan helppokäyttöinen, kosketusnäytöllinen videopuhelulaitteisto, jolla hän voi soittaa ja vastaanottaa videopuheluja läheistensä kanssa sekä asioida ammattilaisten kanssa, esimerkiksi sovituin kotihoidon kotikäynnein. Palvelu käyttää mobiililaajakaistayhteyttä ja sen käyttö on asiakkaalle ilmaista hankkeen ajan.
  • Sävelsirkku on Sentina Oy:n palvelu, jota voidaan käyttää esimerkiksi kotihoidossa ja kotikuntoutuksessa. Sävelsirkun avulla ikääntyneille tarjotaan laaja musiikki- ja ääniohjelma-arkisto, jotka tarjoavat virikkeitä ikääntyneille. Palvelua voidaan käyttää joko tablettitietokoneen kautta tai esimerkiksi Kuvapuhelimen avulla.
Hankkeen yhteydessä myös Arctic Connect, Seniortek ja Sentina ovat aloittaneet yhteistyön. Yhdelle asiakkaalle on voitu antaa koekäytettäväksi vain joku edellämainituista tuotteista, tai yhdistelmä niitä.

Ikääntyneiden kokemukset pääosin positiivisia


Tutkimuksen alustavien tulosten mukaan hoiva- ja turvateknologialle sekä helppokäyttöisille videopuhelupalveluille on tilausta. Tutkimukseen osallistuneiden ikääntyneiden ennakko-odotukset heille tulossa olevaa teknologiaa kohtaan olivat useimmiten varovaisen optimistiset: heillä ei ollut selkeää kuvaa siitä, millainen palvelu ja laite olisi, mutta he olivat avoimin mielin valmiit katsomaan, mitä kokeilut toisi tullessaan. Jonkin verran oli havaittavissa epäröintiä omien kykyjen suhteen: osaisinko käyttää laitetta?

Pitkien välimatkojen Lapissa Kuvapuhelimen kaltainen videopuheluyhteys läheisiin ja ammattilaisiin koettiin kätevänä. Esimerkiksi pohjoisessa asuva isoäiti pystyi Kuvapuhelimen välityksellä osallistumaan vierailulle etelään lastenlastensa luokse, päästen näin osaksi suvun nuorimpien jäsenten arkea läheisemmin kuin pelkän äänipuhelun välityksellä. Toinen tutkimukseen osallistunut taas kertoi Kukkatolpan tuoneen lisää turvallisuuden tunnetta kotona asumiseen. Hän saattoi luottaa siihen, että tieto esimerkiksi kaatumisesta menisi nopeasti omaisille, vaikkei hän itse pystyisikään soittamaan apua.

Suurimmalla osalla kokeiluun osallistujista laitteiden käyttö oli sujunut ilman suurempia ongelmia. Osa ikääntyneistä oli kohdannut jonkin verran vastoinkäymisiä esimerkiksi videopuheluyhteyden muodostamisessa, mutta pääosin laitteet olivat toimineet tarkoituksenmukaisesti.

Haasteita voitettavaksi


Koekäytössä olleiden laitteiden kustannukset nousivat esiin useiden ikääntyneiden puheissa. Hankkeen puitteissa koekäyttö on osallistujille ilmaista, mutta kysyttäessä, olisivatko he itse valmiit maksamaan vastaavasta palvelusta hankkeen päätyttyä, moni epäröi. Toisaalta ikääntyneiden hoiva-, turva- ja viestintäteknologian avulla voidaan saavuttaa säästöjä niin henkisen hyvinvoinnin ylläpidon ja kohenemisen kautta, kuin parantamalla kotona asumisen turvallisuutta ja nopeampaa ongelmien havaitsemista ja avun hälyttämistä tarvittaessa. Osa haastatelluista toikin esiin toiveensa siitä, että kotikunta voisi tukea tällaisia palveluja käyttäviä ikääntyneitä kustannusten peittämisessä.

Lapin alueella yksi lisähaaste kotiin tarjottavien teknologisten palvelujen kehittämisessä on luotettavasti toimivien tietoliikenneyhteyksien saatavuus. Katvealueet mobiiliverkoissa ja kiinteiden internetyhteyksien puute ovat ongelma, joka vaatisi valtakunnallisella tasolla tahtoa ja resursseja ratketakseen niin, että harvaanasutuillakin seuduilla olisi turvallista ”ikääntyä paikoillaan” (ageing in place), omassa kodissa halutessaan mahdollisimman pitkään asuen.

Kirsi Päykkönen
Yliopisto-opettaja, Lapin yliopisto

Kuva: Pixabay

29.5.2017

Tulossa: Sosiaalityö digitalisaatiossa -seminaari


eSosiaalityön maisterikoulutus -hankkeen loppuseminaari järjestetään Oulussa 23.11. Seminaariin voi osallistua myös etäyhteydellä. Ilmoittautumisohjeet tulevat tälle sivulle syyskuussa.

27.3.2017



Sosiaalityö digitalisaatiossa vaatii monipuolista eettistä pohdintaa


Digitalisaatio etenee vähitellen myös sosiaalipalveluissa ja sosiaalityössä. Sähköinen, tietojärjestelmiin liittyvä asiakirjahallinto kehittyy ja yhdenmukaistuu. Sähköisen asioinnin mahdollisuudet ovat monipuolistuneet ja lisääntyneet. Tutkimuksen näkökulmasta Sosiaalityön tutkimuksen päivillä helmikuussa 2017 aiheena oli ”Sosiaalityö digitalisoituvassa maailmassa”. Digitalisaation konteksti on siten erittäin ajankohtainen myös sosiaalityössä.

Sosiaalityön tutkimuksen päivien yhteydessä kuultiin lukuisia upeita puheenvuoroja, joissa myös eettistä ulottuvuutta nostettiin esille. Näin tapahtui muun muassa sosiaalityön digitalisaation tutkijoitten, Faye Mishnan ja Camilla Granholmin toimesta. Sirpa Kuusisto-Niemi totesi puolestaan sosiaalihuollon asiakastietojen hyödyntämistä käsitelleessä työryhmässä omaan tutkimukseensa perustuen, että suomalaisessa keskustelussa eettinen pohdinta on jäänyt toistaiseksi kansainvälistä kontekstia vähäisemmälle huomiolle. eSosiaalityön maisterikoulutus -hankkeen opettajien ja opiskelijoitten päivien aikana eri työryhmissä käyttämissä puheenvuoroissa korostettiin esimerkiksi vaadetta sosiaalityöntekijöitten aktiiviseen toimijuuteen digitalisaatiossa, monipuolisen tietojärjestelmiä hyödyntävän tiedonmuodostuksen tarvetta, sekä ymmärrystä siitä että digitalisaation myötä sosiaalityön kohteena oleva sosiaalinen ulottuvuus on muuttunut ja monimuotoistunut.
Digitalisaatiota voi hyödyntää ennaltaehkäisevässä työssä, asiakastyössä sekä rakenteellisessa sosiaalityössä

Sosiaalityönkin asiakkailla on nykyisin, vaikkakin käytännössä vaihtelevasti, käytössään erilaisia tapoja ottaa yhteyttä sosiaaliviranomaisiin, mahdollisuus hakea palveluja sähköisesti, seurata omaa prosessiaan, antaa palautetta ja esimerkiksi valita oma palveluntuottajansa sähköisen palvelusetelin avulla. Myös sosiaalisen median sovelluksia on jonkin verran hyödynnetty, erityisesti varsinaisen asiakaskohtaisen työn ulkopuolella ennaltaehkäisevässä ja rakenteellisessa sosiaalityössä, joitten näkökulmasta sosiaalinen media tarjoaakin sosiaalityölle muun muassa mahdollisuuksia avoimempaan vuorovaikutukseen kansalaisten ja päättäjien kanssa sekä monipuolisia tiedottamisen kanavia. Kansalaisille sosiaalinen media tarjoaa mahdollisuuksia oman hyvinvointinsa vahvistamiseen esimerkiksi informaation hankkimisen tai erilaisiin voimaannuttaviin yhteisöihin ja vertaisryhmiin hakeutumisen kautta. Kuten edellä jo todettiin, etenevässä digitalisaatiossa erityinen eksplisiittinen eettinen keskustelu on kuitenkin jäänyt melko vähälle [1]. Eettisen näkökulman esille nostamista voidaankin pitää sosiaalityön erityisenä osaamisalueena ja vastuuna.
Kuvituskuva: Pixapay

Sekä digitalisaatio että sitä koskeva eettinen keskustelu menevät vähitellen eteenpäin

Digitalisaatio on edennyt sosiaalihuollossakin jo pitkään. Kehityskulkua voidaan kuitenkin luonnehtia hitaahkoksi, jonka etenemiseen ovat vaikuttaneet muun muassa juridiikkaan ja tietoturvallisuuteen liittyvien taustojen varmistamisen ensisijaisuus. Pikku hiljaa asiat ovat kuitenkin menneet eteenpäin, eri ulottuvuuksilla. Digitalisaatioon on kiinnitetty huomiota muu muassa lainsäädännössä, mikä on tietysti myös eettisesti perusteltua.
Talentia on maaliskuussa 2017 julkaistuissa päivitetyissä sosiaalialan ammattieettisissä ohjeissaan [2] kiinnittänyt erillistä huomiota myös digitalisaation kontekstiin. Ammattieettisissä ohjeissa korostetaan, että suurten yhteiskunnallisten muutosten keskellä sosiaalityön eettinen ja kriittiseen reflektioon perustuva pohdinta on entistäkin tärkeämpää. Ohjeissa korostetaan myös, miten digitalisaatio yhtäältä tuottaa sosiaalityölle ja sen asiakkaille paljon mahdollisuuksia, mutta samalla myös haasteita, esimerkiksi juuri etiikan näkökulmasta. Ohjeissa korostetaan sosiaalialan ammattihenkilöitten eettistä velvollisuutta kiinnittää huomiota siihen, millaiset asioimisen ja toimimisen tavat, digitaaliset vai reaalimaailman kasvokkaiset, ovat kullekin asiakkaalle missäkin tilanteessa sopivimmat [myös 3]. Erilaisia välineitä ja toimintaympäristöjä voidaan sosiaalityössäkin hyödyntää joustavasti kulloistenkin tarpeitten mukaan, eivätkä ne ole toisiaan poissulkevia vaan harkinnan perusteella myös yhdistettäviä. Camilla Granholm (mt.) on sanoittanutkin väitöstutkimuksessaan ilmiötä kuvaavaksi käsitteeksi sulautetun sosiaalityön (blended social work).
Faye Mishna ym. [4] ovat sosiaalityöntekijöiden haastatteluihin perustuvassa tutkimuksessaan tulkinneet digitalisoituvassa sosiaalityössä vallitsevan tällä hetkellä niin sanotun harmaan etiikan alueen (”grey ethical zone”), muun muassa koska teknologia on kehittynyt niin nopeasti, ettei sosiaalityö ole eettisine ynnä muine ohjeistuksineen pysynyt tämän kehityksen perässä. Sosiaalityöntekijät kuvasivat mainitussa tutkimuksessa muun muassa hankaluutta taata asiakkaan asian luottamuksellinen käsittely verkkoympäristössä, sekä vaikeuksia vetää rajoja työajan ja henkilökohtaisen vapaa-ajan välille verkkovälitteisiä kanavia käytettäessä.

Digitalisoituvaa sosiaalityötä koskevat samat arvot kuin perinteistä sosiaalityötä

Etiikka perustuu yhteisesti jaettuihin arvoihin. Sosiaalialan keskeisiä arvoja ovat yksityisyys, luottamuksellisuus, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, itsemääräämisoikeus, osallisuus, ihmisen kokonaisvaltainen huomioiminen, voimavaraperustaisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Osallisuuden tavoite on viime vuosina vain vahvistunut sosiaalityötä koskevissa keskusteluissa. Oikeudenmukaisuuteen sisältyy muun muassa negatiivisen syrjinnän estäminen, erilaisuuden huomioiminen ja kunnioittaminen sekä voimavarojen yhdenvertainen jakaantuminen. Sosiaalialan ammattietiikkaan kuuluu myös asiakkaitten hyvä kohtelu, sekä lakiin perustuvuus.
Etiikka leikkaa läpi sosiaalialan työtä ja sosiaalityötä. Sosiaalialan arvot ja eettiset periaatteet tulee ottaa huomioon myös digitalisaatiossa. Eettistä arviointia on tehtävä jo digitaalisia palveluja suunniteltaessa. On muun muassa pohdittava miten asiakkaan yksityisyys taataan tai luottamuksellinen suhde mahdollistuu suunnitellussa palvelussa. On myös mietittävä, toteutuuko asiakkaan aito osallisuus ja itsemääräämisoikeus, vai asioiko joku säännönmukaisesti hänen puolestaan. Toki puolesta asioiminenkin on asianmukaisella valtuutuksella mahdollista, mutta tällaisiin tilanteisiin tulee kiinnittää aivan erityistä huomiota, jotta jokaisella on mahdollisuus olla niin itsenäinen ja autonominen toimija kuin mahdollista. Tarvittava eettinen harkinta ei useinkaan ole yksinkertaista. Sosiaalialalla ja sosiaalityössä on otettava myös huomioon ihmisten erilaiset teknologiasuhteet ja digitaaliset taidot. Asiakkaan kansalaisuuden toteutumisen digitalisaatiossa ja digitalisoituvassa sosiaalihuollon palvelujärjestelmässä tulisi olla myös osa eettisesti kestävää palvelutarvearviota ja asiakassuunnitelmaa. Myös Talentian ammattieettisissä ohjeissa kehotetaan sosiaalialan työntekijöitä kiinnittämään erityistä huomiota niihin, jotka ovat vaarassa digisyrjäytyä meneillään olevassa kehityksessä.
Sosiaalityö perustuu tietoon. Tutkimusperusteisuus on keskeinen osa sosiaalityön digitalisaatiota ja sen tietoista, harkittua, eettisesti kestävää kehittämistä. Sosiaalityön tutkimuksessa on tähänkin saakka korostettu sitä, että siinä on yleisen tutkimuseettisen normiston ja ohjeistuksien lisäksi huomioitava etiikka laajemmin, sosiaalityön arvojen näkökulmasta. Digitalisoituvan sosiaalityön tutkimuksessa on tutkimusaiheesta ja -asetelmasta riippuen pohdittava tarvittavalla tavalla myös digitaalista ympäristöä erityisenä tutkimuskohteena, tutkimuksen toteuttamisympäristönä tai tutkimuksessa käytettävien aineistojen lähteenä.

Eettinen pohdinta on osa sosiaalityön osaamista ja asiantuntijuutta

Eettinen ja arvo-osaaminen ovat osa sosiaalityön osaamista, joka leikkaa läpi kaikkia muita sosiaalityössä tarvittavia osaamisalueita. Eettinen pohdinta teknologisoitumisen ja digitalisaation näkökulmasta on puolestaan osa niin sanottua sosiaalityön laaja-alaista teknologiaosaamista, jota olemmekin korostaneet meneillään olevassa eSosiaalityön maisterikoulutus -hankkeessa.
On aika nostaa laajemminkin etiikka keskiöön puhuttaessa digitalisaatiosta. Sosiaalityön tulee toimia tässä keskustelussa yhtenä keskeisenä asiantuntijana.  

Mari Kivistö
YTT, yliopistonlehtori (ma), eSosiaalityön maisterikoulutus -hanke, Lapin yliopisto

Lähteet:

[1] Kuusisto-Niemi Sirpa 2016. Tiedonhallinta sosiaalihuollossa. Tiedonhallinnan paradigma opetuksen ja tutkimuksen perustana. Itä-Suomen Yliopisto. Väitöskirja. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2279-3/

[2] Talentia 2017. Arki, arvot ja etiikka. Sosiaalialan ammattieettiset ohjeet. http://talentia.e-julkaisu.com/2017/eettiset-ohjeet/

[3] Granholm Camilla (2016). Social Work in Digital Transfer. Blending services for next generation. Mathilda Wrede Institutes forskningserie 1/2016.  Väitöskirja. http://www.fskompetenscentret.fi/Site/Data/2067/Files/C_Granholm_DR_avhd_2016_PDF_version.pdf  

[4] Mishna Faye, Bogo Mario, Root Jennifer, Sawyer Jami-Leigh & Khoyry-Kassabri Mona 2012. “It just crept in”: The digital age and implications for social work practice. Clinical Social Work Journal. 40. 277–286.